Mitä isyys on?



Paljon puhutaan vanhemmuudesta ja paljon puhutaan myös äitiydestä, mutta yllättävän vähän löytyy kirjoituksia tai artikkeleita isyydestä. Suurin osa perhebloggareista on myös äitejä ja Instagramin perhetileistä suurimman osan takana on perheen äiti. Toki poikkeuksiakin löytyy ja itse seuraankin paria isäbloggaajaa ja Instagram tilillä on seurannassa myös muutama perheenisä, joka tekee perheinstaa. Mistä johtuu, että miehet eivät niin halua tulla julkisuuteen isyytensä kanssa? Tähän en osaa vastata, mutta itselleni tämä on luonteva tapa purkaa perhe-elämää ja kirjoittaa muistakin aiheista. Aloin kuitenkin pohtimaan eräänä iltana isyyden olemusta ja sitä miten isyys eroaa äitiydestä. Lyhyt vastaus: Ei mitenkään ja kaikin tavoin. 


Isät ovat vanhempia ihan siinä missä kaikki muutkin. Toki nykyään perinteinen perheenisä ei muistuta enää ihan samalla tavalla sitä 1940-luvun kesät ja talvet töihin hiihtänyttä tervaskantoa, joka toi kotiin leivän, kun äiti piti perheestä ja kodista huolta. Mies korjasi kotia ja piti perheen kurissa. Tuollaisesta ollaan onneksi päästy pois ja ainakin toivoisin, että suurin osa perheistä osaa tehdä järkevän jaottelun siitä mitä kumpikin vanhemmista tekee. On perheitä, joissa isää ei ole ja on perheitä joissa äitiä ei ole. On perheitä joissa on kaksi äitiä tai kaksi isää. On myös perheitä joissa lapselle läheisiä aikuisia on useampia. Nämä perheet ovat ihan yhtä hyviä perheitä kuin kaikki muutkin. Vanhempien sukupuolella ja määrällä ei varsinaisesti ole merkitystä, mutta itse kuitenkin koen olevani isä ja Suomesta löytyy paljon muitakin perheenisiä, joten tässä nyt hieman pohdiskelen omalta kohdaltani sitä mitä se isyys oikeastaan edes on. Onko se vain sitä, että olen yön pimeinä tunteina leikkinyt pissavehkeillä vastakkaisen sukupuolen kanssa ja ihmiskehon hienouksien takia elämäämme on putkahtanut lapsi yhdeksän kuukautta kiihkeän hetken jälkeen? 


Tavallaan se on nimenomaan sitä, mutta olen kuitenkin lapseni halunnut ja olen isä myös sellaiselle lapselle jota en ole tehnyt yön pimeinä tunteina. Enkä kyllä niinä valoisinakaan tunteina. Silti koen olevani ihan yhtä paljon isä hänelle kuin muillekin lapsilleni. Mistä tuo isyyden tunne sitten kumpuaa? Onko se jokin vaisto joka johtuu vain luonnollisesta tarpeesta pitää pienemmistä huolta? Vai onko se jotain syvempää? Vanhemmuus ylipäätään on hyvin mielenkiintoinen juttu. Olet ensin sellaisessa elämäntilanteessa, että juuri ja juuri saat pidettyä itsestäsi huolta. Sitten yhtäkkiä huomaat operoivasi perheessä, jossa on useampia lapsia ja kaikki ovat pysyneet jo vuosia hengissä. Miten ihmeessä tällaiseen tilanteeseen on edetty?



Itselleni isyys on kunnia-asia ja asia joka elämässä pohjimmiltaan on kaikkein tärkein. Se on asia johon suurin osa elämän valinnoista perustuu ja se pilari jonka varaan nykyään rakennan elämääni. Kun olet toisen ihmisen vanhempi ja vastuussa ihmishengistä ja siitä, että he saavat kaiken tarvitsemansa olet todella tärkeä. Vaikka tulisi päiviä kun ei vain jaksaisi tehdä mitään ja tekisi mieli heittäytyä sohvan kulmaan syömään maha täyteen ja nukkua et kuitenkaan voi tehdä niin. Ympärilläsi on ihmisiä, jotka ihan oikeasti tarvitsevat sinua. Milloin sinua tarvitaan vaihtamaan vaippa joka pursuaa sitä itseään reunoiltaan tai milloin sinua tarvitaan etsimään mystisesti kadonnut sukka. Sinä olet 24/7 päivystysvuorossa ja olet aina valmis auttamaan. Jos kyseessä olisi joku muu ihminen kuin oma lapseni en todellakaan lähtisi mukavasta sängystä keskellä yötä katsomaan, että löytyykö huoneesta hyttynen joka ärsyttää nyt juuri tällä hetkellä ihan suunnattomasti. Jos kyseessä ei olisi oma lapseni en todellakaan keskeyttäisi jotakin oikein mukavaa hetkeä sohvalla köllöttellessä, kun tultaisiin kertomaan että avaimet ihan vahingossa lensivät puuhun. Lasten kanssa kuitenkin olet ihan koko ajan valmis tekemään kaiken heidän eteensä. Oli kyse ihan mistä tahansa. Vaikka kyseessä olisi jo hieman isommaksi varttunut poika, jolla iskee niin kova kakkahätä ruokapöydässä, että joudut kantamaan hänet siitä vessaan samalla tulpaten hänen alapäätään, että tavara ei leviä kotisi käytäville. 



Minulle itselleni isyys / vanhemmuus on sitä, että vaikka elänkin omaa elämääni elän sitä koko ajan siten, että olisin paras versio itsestäni. Tietenkään se ei aina onnistu ja en voi sanoa, että olisin se isä jolle kiikutetaan vuoden isä palkintoa, mutta kuitenkin tiedän olevani se isä joka on paras mahdollinen isä omille lapsilleen. Mikään elämässä ei saa samankaltaista tunnetta aikaan, kun se että näkee oman lapsensa hymyilevän tai se kun lapsi tulee luoksesi, halaa sinua ja kertoo sinulle että : ”Isi, minä rakastan sinua.” Nuo hetket ovat kaikkien lapsieni kanssa niitä kantavia voimia ja vaikka toisinaan otamme kovastikkin yhteen todella suurista asioista kuten siitä, että pitääkö hampaat pestä tai onko toinen saanut nyt kolme milliä suuremman mokkapalan kuin toinen, niin nuo hetket ovat juuri niitä jonka takia tätä kaikkea tehdään. 


Haluan lapsieni tietävän, että heidän isänsä on täällä heitä varten. Isyys on sitä, että välität rakkauden lapsiisi. Hölmöilet heidän kanssaan ja teet kaikkea ihan päätöntä heidän kanssaan. Isyys on sitä, että olet läsnä. Olet isä joka ihan oikeasti on elämässä, eikä sellainen isä joka nähdään illan viimeisenä tuntina syömässä jääkaappi kylmää makaronilaatikkoa ennen nukkumaanmenoa. Isyys on sitä, että annat lastesi olla lapsia. Annat heidän tehdä omia juttujaan ja kasvaa itsensä näköiseksi. Ei sitä, että vaadit heiltä mahdottomia ja yrität elää elämäsi uudestaan heidän kauttaan. Lastesi ei tarvitse pitää samoista asioista kuin sinä pidät, mutta sinun tulee olla kiinnostunut kaikesta mitä lapsesi tekevät. Isänä saatat joutua hetkiin joita et ikinä olisi uskonut kokevasi, kuten tutkimaan iltamyöhäisellä pyllynreikää johon on kuulemma jäänyt kakkaa. Tai selittämään sitä miksi yhtäkkiä poikien pippeli saattaa nousta pystyyn, mutta pääset myös kokemaan niin ihania välittämisen ja rakkauden tunteita että sitä tunnetta ei voi korvata mikään. 



Asiaa pitkään pohdittuani ja näitä ajatuksia päässäni pyöriteltyäni tulin siihen tulokseen, että ainakin omalla kohdallani ja varmasti monella muullakin on sama tilanne. Isyys on ehdotonta rakkautta. Rakkaus on sana jota viljellään monesti aivan turhaan ja ihmiset kertovat rakastavansa toista aivan liian heppoisin perustein. Lasten kanssa kuitenkin se rakkauden todellinen luonne on selvinnyt minulle. Isyys ja vanhemmuus ylipäätään on rakkautta kaikkein kauneimmassa muodossaan. Rakkautta, joka on ehdotonta. Vaikka et saisi mitään takaisin rakastat silti. Vaikka olisit antanut itsestäsi jo ihan kaiken ja enemmänkin, tahdot antaa silti lisää. Isyys = Rakkaus. 


-Iskä

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ero vauvavuoden aikana

Rakastuin toiseen!

Tervetuloa meidän blogiin!