Eka vuosi kohta paketissa

 Eka vuosi kohta paketissa


Tämän blogitekstin kirjoittaminen alkoi todella mallikkaasti. Oli tarkoitus aloittaa tämä teksti kauniilla lauseella jotenkin tyyliin näin: ”5.10.2020 sain käsiini ihanan pienen ihmeen”, mutta perkele eihän kuopukseni ole edes syntynyt lokakuussa vaan marraskuussa. Tämän siis kertoi minulle kauniimpi osapuoleni. Olen ollut mukana synnytyksessä ja todella vahvasti koko lapsen elämän, mutta en siltikään muista hänen syntymäpäiväänsä. Ei lähtenyt nyt hirveän mallikkaasti, mutta ehkäpä tästä päästään asiaan.



Monet ihmiset kumppanini mukaan lukien aina ihastelevat sitä aikaa, kun vauva on ihan mini. Sellainen joka ei vielä osaa tehdä mitään. Sellainen pieni paijattava vauveliini, joka on niin syötävän söpö. Sitä aikaa kuulemma pitäisi vaalia ja arvostaa. Toki se oli todella merkityksellinen hetki kun sain lapseni rintaani vasten ja tunsin isän rakkauden sisälläni heräävän jälleen kerran. Tiesin, että tämä pikku susi tulee olemaan minulle uskomattoman tärkeä. Lapsi kuitenkin oli minun ja rakkaani ensimmäinen (ja vaikka kuka sanoisi mitä: viimeinen) yhteinen lapsi. Rehellisyyden nimissä kuitenkin minusta tuo ihan pikku vauva aika on kaikkein tylsintä aikaa lapsen kehityksessä. Käytännössähän vastasyntynyt ei ihan oikeasti tee mitään muuta kuin lutkuttaa tissiä, paskoo ja nukkuu. Ymmärrän, että äidille tuo aika on varmasti todella merkityksellistä kun saa pitää vauvaa rinnalla ja silitellä tuota pientä kuulaa. Näin isän näkökulmasta katsottuna tuo aika on kuitenkin hyvin pitkälti sellaista, että itse raavit mahaasi ja koetat välillä edes päästä vaihtamaan vaipan, että saisit koskea lapseesi. 



Olihan se kuitenkin pään sisällä aikamoista myllerrystä sisäistää, että nyt minulla on yksi jälkeläinen lisää ja ihminen joka on riippuvainen minusta. Ihminen josta minun tulee pitää huolta. Ihminen joka minun tulee pitää turvassa, vaikka mitä tapahtuisi. Hienoista ja jaloista ajatuksista huolimatta käytännössä pääsin tekemään tuona aikana hyvin vähän. Sitten kun pikku sutemme alkoi juomaan pullosta pääsin osallistumaan hieman enemmän hänen elämäänsä. Siitä olen kuitenkin pitänyt hänen elämänsä alusta asti kiinni, että joka päivä otan syliin ja olen saanut myös kyseenalaisen kunnian olla The Paskavaipanvaihtaja. Aina ollessani kotona ja mestarin vääntäessä pythonin vaippaan minä saan olla se vanhempi joka tuon vaipan vaihtaa. Juuri sinä hetkenä kun pojan ilme vääntyy irvistykseen ja ähinä alkaa tuosta lapsesta tulee vain minun lapseni. 


Kesällä alkoi mielestäni jo huomattavasti mukavampi aika isän näkökulmasta lapsen elämässä, kun pääsimme jo hieman ulos touhuamaan. Kävimme järvessä uimassa, keinuimme vauvakeinussa ja teimme vaunulenkkejä. Silloin viimeistään tunsin ihan todellista suhdetta meidän välillämme ja uskon myös, että nuori susi sisäistä viimeistään silloin tuon oudon parrakkaan möhömahan olevan hänen isänsä. En halua äitejä missään nimessä moittia, mutta väitän että aika monella äidillä on tapana omia vauva. Ei uskota, että se mies osaa hoitaa pientä vauvaa tai sitten vain yksinkertaisesti halutaan itse olla sen pienen ihmisen kanssa koko ajan ja unohdetaan, että lapsella kuitenkin on (jos on) toinenkin vanhempi. En tietenkään sano, että kaikki isät haluaisivat olla vauvan kanssa, mutta väitän että valtaosa isistä haluaisi ihan yhtä lailla paijata vauvojaan kuin äiditkin.



Nyt poikamme on jo kymmenen kuukauden ikäinen ja liikkuu itsenäisesti ympäriinsä. Tämä on mielestäni aivan parasta aikaa tai ainakin hyvin lähellä sitä. Ehkä kaikkein paras aika omasta mielestäni alkaa sitten kun pystytään liikkumaan kahdella jalalla ja opitaan ensimmäisiä sanoja. Kuitenkin tämä on nyt aivan huippua aikaa lapsen elämässä. On niin ihana tulla töistä kotiin, kun tuo konttaava pötkylä tajuaa iskän tulleen kotiin. Hän töröhammas pitkällä heittää leveän hymyn ovelle päin ja lähtee konttaamaan kohti. On niin ihana tulla kotiin, kun tietää että vaikka olisi saattanut vahingossa suututtaa kauniimman osapuolen, niin ainakin yksi ihminen odottaa sinua aivan intoa piukeana ja rakkautta täynnä kotiin. 



On niin mahtavaa olla kotona tuon pikku ihmisen kanssa kun hän innoissaan tutkii paikkoja ja seuraa sinua joka paikkaan. Toki itse kakalla istuessa ja pikku kaverin roikkuessa kalsareissa sitä toivoo, että ihan joka paikkaan ei seurattaisi. On ihanaa seurata kuinka pieni ihminen harjoittelee seisomista tuen varassa ja ilman tukea. Eli siis mätkähtää pyllylleen heti kun irroittaa kätensä tuelta. Nyt hänen kanssaan pystyy jo ihan oikeasti leikkimään ja nousee itsellekin hymy kasvoille, kun huomaa että oma huumori uppoaa edes vauvaan. Tuntuu siltä kuin lähentyisi joka päivä lisää tuon pienen ihmeen kanssa. En osaa edes sanoin kuvailla niitä tunteita mitä tuon pienen ihmisen kanssa viettämäni aika minussa herättää, mutta uskon jokaisen vanhemman tietävän mitä tarkoitan.



Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että varsinkin isien jotka käyvät töissä tulisi ottaa enemmän huomioon lapsiaan. Nauttia jokaisesta vaiheesta heidän elämässään, koska ne menevät ihan oikeasti humisten ohitse. Muistan vieläkin sen hetken kun esikoiseni syntyi ja hänen ensimmäisen vuotensa. Nyt hän on jo likimain kuusi vuotias poika joka käy esikoulua. Mielestäni itse en ole vanhentunut tuona aikana yhtään, mutta lapsen elämä menee valon nopeudella. Jos haluatte olla ihan oikeasti koko ajan läsnä ja mukana lapsenne elämässä antakaa sitä huomiota ja seuratkaa mitä lapsenne tekee. Oman lapsensa kehittyminen on mahtavaa ja antoisaa seurattavaa. Äideille sanoisin sen, että luottakaa enemmän niihin miehiinne. Miehetkin osaavat kyllä hoitaa lapsia ja jos he eivät heti osaa niin eipä heitä siitä hirveästi voi syyttää jos heidän ei ole annettu tehdä mitään aikaisemmin. Tukekaa toisianne ja ymmärtäkää toisianne. Antakaa toistenne nauttia tasapuolisesti lastenne kanssa olemisesta ja toimikaa mahdollisimman paljon tiiminä ettei kummallekaan tule sellainen olo, että häntä syrjitään tai ettei kumpikaan katkeroidu. Lapsi on kuitenkin teidän molempien luoma ja hän tarvitsee teitä molempia tasapuolisesti. Rakastakaa, luottakaa ja iloitkaa.


-Iskä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ero vauvavuoden aikana

Tervetuloa meidän blogiin!

Rakastuin toiseen!