Kun ei vaan jaksa

Perhe-elämä saattaa olla melko ailahtelevaa ja myrskyisää. Se saattaa olla myös tyyntä ja tasaista. Perheitä on niin monenlaisia, mutta jokaisessa perheessä todella tärkeää on varsinkin vanhempien jaksaminen. Tietenkin lapsille pitää turvata riittävä yöuni ja lepääminen, mutta en nyt tässä tekstissä ota siihen sen enempää kantaa. Jokainen täysipäinen vanhempi ymmärtää sen, että lapsen perustarpeisiin kuuluu myös lepo. Vaikka me huolehdimme aina lasten jaksamisesta ja saatamme huolehtia vielä kumppaninkin tarpeista. Aivan liian monet meistä unohtavat itsensä ja omat tarpeensa. Kotiäidit aloittavat aamunsa vaippojen vaihdolla, tekevät ruuan, hoitavat kotityöt, ottavat koulusta tai hoidosta palaavat lapsen vastaan ja tekevät koko päivän duunia päivästä toiseen. Työssä käyvät vanhemmat tekevät ensin päivän töitä ja sitten hyppäävät suoraan lapsiarkeen. Ilman taukoja. Sitten alkaa lasten harrastuksiin kuskaaminen ja lasten iltatoimet. Pakkaamiset seuraavan päivän koulupäivää varten ja tarvisi sitä omatkin eväät katsoa. Toiset saattavat lapsiperheen pyörittämisen lisäksi tehdä useampaakin työtä. Sitä vaan jää elämään tiettyyn suorittamiseen.



Ymmärrän täysin tuon oravanpyörän, jossa sitä omaa aikaa ei varsinaisesti ole. Ymmärrän myös helposti sen miten tuollaiseen oravanpyörään joudutaan. Sitä laitetaan kaikkien muiden tarpeet omien tarpeiden edelle, koska halutaan pelkkää hyvää omalle perheelle. Se on täysin normaalia ja ymmärrettävää, mutta ei pitkällä tähtäimellä kuitenkaan palvele ketään. Seuraa statement saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta totta se on: levänneenä ja onnellisena olet paljon parempi versio itsestäsi, myös perheellesi. Se on jännä se ajatusmalli mihin vanhemmat ajautuvat. Sitä on vaikea edes selittää, mutta sinun vanhempana pitää itse tiedostaa milloin suorittamisesi menee sellaiselle tasolle, että se ei enää millään tavalla palvele sinua tai perhettäsi. En usko hetkeäkään niitä vanhempia, jotka sanovat että eivät tarvitse omaa aikaa. Jokainen ihminen tarvitsee jotain itselleen. Jos siis huomaat, että kumppanisi on väsynyt, ei enää hymyile ja on kireä: Potkaise hänet ulos. Enkä nyt tietenkään tarkoita sitä, että niska perse otteella pitäisi roimaista ulos ja heittää vaatteet perässä. Tarkoitan sitä, että tuollaiseen mindsettiin joutunut ihminen tarvitsee pienen potkun perseelle, että hän tajuaa lähteä tuulettumaan.



Varsinkin jos perhe-elämä on haastavaa niin on sen tasapainona oltava vanhemmalle myös jotain mihin voi ne paineet purkaa. Kahden tai useamman vanhemman perheissä nämä asiat ovat yleensä melko helposti sovittavissa. Molemmille ilta tai pari viikossa omaa harraste aikaa. Ei sen harrastamisen tarvitse olla mitään erikoista. Se voi olla ihan vain lukemista omassa hiljaisuudessa tai lähilenkkipolkujen koluamista hiki hatussa. Toki se voi olla jotain eksoottisempaakin kuten vaikka kuviokelluntaa tai hevospooloa, mutta tarkoitan sitä että tee jotain mistä pidät. Jos sinä et pääse koskaan päästämään höyryjä ulos, se haasteellinen perhe-elämä tuntuu aina vain rankemmalta, jos et pääse missään vaiheessa siitä irtautumaan. Perheissä on kaikissa omat ongelmansa ja ihanuutensa, mutta yleisesti ottaen lapsilla on enemmän tai vähemmän hankalia ikäjaksoja, joissa jaksamiseen pieni irtiotto antaa mukavan lisäboostin. Yksinhuoltajien tilanteessa tämä on varmasti huomattavasti haastavampaa. Tukiverkon avulla kuitenkin uskoisin jonkinlaisen harrastamisen mahdollistuvan, mutta jos tukiverkkoa ei ole on se oma aika hoidettava illalla esimerkiksi lukien, kotona treenaten, pelaten tai joidenkin sarjojen/leffojen parissa. En osaa oikeastaan asettaa itseäni tyhmänä miehenä yksinhuoltajan asemaan, mutta toivon sydämeni pohjasta, että hekin pystyvät jollakin tavalla elämään myös itsenäisinä ihmisinä.



Tämän tekstin tarkoitus ei missään nimessä ole kertoa siitä kuinka paskaa perhe-elämä on ja vinkua siitä kuinka yhyhyyhy rankkaa mulla on kun en voi edes käydä joka päivä salilla ja viikonloppuisin dokaamassa. Ihmiset jotka ovat lapsia tehneet ovat itse tehneet ratkaisun heilutella pissivehkeitä ilman possunsuolta välissä ja vieläpä pitää sen kupeiden hedelmän. Väitän puhuvani suurimman osan vanhempien puolesta kun sanon, että perhe on sellainen asia jota ei vaihtaisi mihinkään ja jonka eteen tekisi mitä tahansa. Tekstin tarkoitus on tuoda esiin se, että sinun ei tarvitse tehdä ihan mitä tahansa. Varsinkin perheissä joissa vanhempia on enemmän kuin yksi pystyy kaiken hyvällä organisoinnilla ja työnjaolla jakamaan. Toimikaa joukkueena ja antakaa molemmat toisillenne tilaa elää myös yksilöinä. Vannon, että se tekee myös helvetin hyvää parisuhteelle kun molemmat eivät vain puhise kotona ja pääsevät myös tuulettamaan päätään kaikesta vääntämisestä ja paskan hajusta. 



Te ihanat äiti ihmiset monesti päänne sisällä mietitte, että te ette voi mihinkään mennä kun ei se isäihminen pysty hoitamaan kaikkia asioita kunnolla. Sanon nyt kuitenkin teillekin, että luottakaa siihen kumppaniin. Vaikka hän ei hoitaisikaan kaikkia asioita ihan samalla tavalla kuin sinä, niin hän varmasti hoitaa lastanne juuri parhaalla tavalla. Isät ovat myös melko taitavia lasten kanssa. Ei sillä, että oma kehu haisisi, mutta niin se vain on. Uskaltakaa lähteä ulos ja jättäkää vastuu välillä myös sille toiselle. Saatatte yllättyä kuinka se tekee hyvää teille kaikille. Se vähemmän kotona vastuuta ottava vanhempi saattaa syttyä todella lasten hoitamiseen ja se enemmän kotona viihtyvä vanhempi saattaa muuttua haamusta nauravaiseksi ja onnelliseksi tyypiksi. Luottakaa toisiinne ja toimikaa joukkueena siten te kaikki voitte parhaimmalla mahdollisella tavalla. 


Tekstin kirjoittamisen syy ei myöskään ole se, että perheen kanssa ei voisi olla hauskaa. Totta kai voi. Lasten kanssa puuhastelu, ulkoilu, pelailu ja leikkiminen voi parhaimmillaan olla aivan yhtä antoisaa kuin omakin aika ja jopa parempaa kun näkee lasten nauttivan. Se ei kuitenkaan aina välttämättä ole sitä ja joskus yksinkertaisesti aikuinen ihminen kaipaa toisen aikuisen ihmisen seuraa. Joskus myös sen oman kumppanin naama saattaa vituttaa niin suuresti, että hän ei ole vaihtoehto. 



Perhe-elämä on parasta mitä minulle on koko elämäni aikana tapahtunut. Lasten syntymät ovat niitä asioita jotka muistaa aina. Oman lapsen käsivarsille saaminen on niin ikimuistoista ja se rakkaus mitä lapset ovat minulle opettaneet on jotain niin uskomattoman syvää ja vahvaa että ei sitä voi edes ymmärtää ennen kuin on sen päässyt kokemaan. Se on myös yksi syy siihen miksi kirjoitan tätä tekstiä. Haluan että vanhemmat tarjoavat parhaan version itsestään lapsilleen.


-Iskä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ero vauvavuoden aikana

Tervetuloa meidän blogiin!

Rakastuin toiseen!