Etävanhemmuus on hanurista.

Etävanhemmuus on perseestä


Blogia alusta asti seuranneet tietävätkin, että täällä blogia kirjoittaa uusperheen isä ja yksi perheemme lapsista on minun esikoiseni, joka asuu viikot äidillään. Viikonloput sitten meidän luonamme. Eli olen hänen etävanhempansa. Meidän tapauksessamme poikani viettää meillä pääsääntöisesti kolme viikonloppua kuukaudesta, joskus pidennettyjä viikonloppuja ja loma-aikoina pidempiä pätkiä. Kuitenkin huomattavasti enemmän hän asuu äitinsä luona ja hänen arkensa pyörii tietenkin siellä. Asumme siis myös eri kaupungeissa ja eri maakunnassa. Etäisyys ei ole valtava, mutta kuitenkin sellainen että ei sitä ihan joka ilta ajella moikkaamisen takia. 



Etävanhemmuuden alussa pelkäsin ihan hirveästi sitä minkälaista se tulisi olemaan. Pelkäsin menettäväni poikani ja pelkäsin sitä että poika unohtaa minut. Pelkäsin todella montaa asiaa ja huolimatta tekstin otsikosta on nyt kahden vuoden etävanhemmuuden jälkeen moni pelko hälvennyt. Lapsi ei todellakaan unohda vanhempaansa, joka aktiivisesti kuitenkin osallistuu hänen elämäänsä ja yhä vieläkin hän juoksee hymy korvissa syliini isiä huutaen kun menen häntä viikonlopun viettoon noutamaan. Kun etävanhemmuuteni alkoi olin todella epävarma ja haasteita kaiken tasapainotteluun oli. Olihan minulla täällä ihan erilainen elämä kuin vielä silloin kun asuin entisellä kotipaikkakunnallani. Yhtälössä oli isin uusi tyttöystävä ja hänen lapsensa. Nämäkin kuitenkin poika otti ilolla vastaan eikä siinä sen suurempia ongelmia ollut. Suurimmat ongelmat olivat ehkä isin päässä, joka liikaa pohdiskeli kaikkia asioita.


Etävanhemmuus kuitenkin asettaa uusia haasteita vanhemmuuteen. Tiedän että en todellakaan ole maailman tai Suomen ainoa etävanhempi, joten näitä tarinoita on varmasti todella paljon eikä tietenkään mikään tarina ole samannäköinen. Itse kuitenkin huomasin sen, että etävanhemmuuden myötä tajusi kuinka ohikiitävää on se aika jonka lapsi on ihan oikeasti pieni ja kuinka tärkeää juuri se aika on. Etävanhemmalta vaaditaan ihan erilaista aktiivisuutta ja huomioimista kuin ydinperheessä asuvalta tai lähivanhemmalta. Vietät kuitenkin huomattavasti vähemmän aikaa tuon lapsen kanssa, jonka kanssa olet ennen viettänyt kaiken vapaa-aikasi. Tulee ihan eri tavalla ottaa lasta huomioon ja keskustella hänen kanssaan, jotta pysyt kärryillä mitä lapsesi elämässä tapahtuu. Aktiivinen yhteydenpito on myös todella tärkeää. Vaikka se sitten olisi vain päivittäinen emojipläjäys whatsapin välityksellä. Lapselle kaikki huomio vanhemmaltaan on aina tärkeää. 



En tuomitse kenenkään toimintatapoja lastensa suhteen. Enhän itsekään todellakaan ole mikään täydellinen ihminen tai isä, mutta siinä omatuntoni on puhdas että yritän aina parhaani kaikkien elämässäni olevien lasten kanssa. Siitä syystä minun on todella vaikea ymmärtää niitä etävanhempia, jotka hakevat lapsensa viikonlopun viettoon, mutta sitten kuitenkin vievät heidät esimerkiksi isovanhemmilleen, jotta pääsisivät ryyppäämään tai viettämään iltaa kavereidensa kanssa. Kyllä elämässä pitäisi olla prioriteetit kunnossa. En myöskään pysty ymmärtämään sellaista toimintaa lasten suhteen, että eron tullessa ja eri osoitteisiin muuttaessa ei enää pidetä aktiivisesti yhteyttä lapseen, vaan korvataan poissaolo rahalla. Eli ei mennäkään hakemaan lasta esimerkiksi viikonlopun viettoon vaan mennään viemään hieman rahaa, että lapsi voisi ostaa itselleen jotain kivaa. Rahalla ei koskaan voi korvata läsnäoloa. Ei koskaan. Se saattaa sen pienen hetken olla lapselle kiva juttu, mutta ajan kuluessa ja saman kaavan toistuessa lapsikin ymmärtää sen, että vanhempi ei halua viettää hänen kanssaan aikaa vaan ”maksaa” itsensä ulos.


Tietenkin etävanhemman rooliin kuuluu myös taloudellinen tukeminen, mutta se hoidetaan elatusmaksujen avulla. Muuten lasta ei kuulu ”maksaa hiljaiseksi”, vaan hänelle kuuluu antaa aikaa ja hänet täytyy ehdottomasti ottaa osaksi elämää. Siten mielestäni toimii vastuullinen vanhempi, joka rakastaa lastaan. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta uusperheemme on onnistunut sulautumaan yhteen todella hienosti. Tietenkin jonkinlaista värinää on ilmoilla ja välillä otetaan yhteen, mutta kuitenkin rakkaudella selviää ihan kaikesta ja olenkin todella onnellinen ja ylpeä siitä minkälaiseksi perheemme on kasvanut kaikista peloista ja negatiivisista odotuksista huolimatta. 



Kuitenkin valehtelisin jos väittäisin, että etävanhemmuus on hienoa ja suosittelen sitä kaikille. Eihän se tietenkään hienoa ole ja ihan rehellisesti joissakin hetkissä se on todella perseestä. On hetkiä kun tuntuu siltä, että katsoo vain kuinka lapsi kasvaa ja itse ei ole hänen elämässään. Onneksi ne ovat kuitenkin vain hetkiä. Todellisuudessa tiedän, että pojallani on nyt todella hyvä olla ja hänellä on kaksi rakastavaa perhettä ja ihanat sisarukset ympärillä. Hänestä on myös tullut isoveli ja vaikka hänkin on ”etäisoveli” on hän kuitenkin hyvin sopeutunut tilanteeseen. Hän nyt ei ole mikään jatkuvasti vauvassa roikkuva kaveri, mutta on kuitenkin erittäin mielissään veljestään. 


Stressasin aikanaan hyvin suuresti sitä miten poikani ottaisi vastaan vanhempiensa uudet kumppanit, sekä miten uudet kumppanit ottaisivat hänet vastaan ja rehellisesti on myös myönnettävä että lapsellisuuden puuskassani koin itseni uhatuksi siitä jos poikani elämään tulisi uusi isähahmo. Näissä tilanteissa oli kuitenkin itsellä kasvun paikka, kun huomasin miten poikani itse tilanteeseen reagoi. Kun ensimmäisen kerran näin hänen makaavan sohvalla oman kumppanini silitettävänä sydämestäni suli pois kaikki stressi ja sen täytti vain rakkaus noita molempia ihmisiä kohtaan. Oli ihana nähdä miten meidän perheen äiti otti poikani niin avoimesti vastaan ja siipiensä alle. Oli myös ihanaa huomata kuinka nopeasti poikani oppi luottamaan siihen, että iskän tyttöystävä on hyvä ja makee tyyppi. Perheemme ulkopuolisista ihmisistä en halua julkisesti sen enempää puhua, mutta sen voin sanoa että nykyään kuuntelen onnellisena niitä tarinoita mitä poikani kertoo tekevänsä äitinsä uuden kumppanin kanssa ja kuinka hienosti hänet on sielläkin otettu vastaan.



Pojallani on asiat todella hyvin. Hänellä on kaksi rakastavaa perhettä, joissa eletään tasapainoista elämää. Siitä en voi olla kuin onnellinen ja sellaista toivoisin kaikkien etävanhempien pystyvän tuntemaan. Ikävä kyllä näin ei aina ole ja siksi toivoisinkin että te kaikki etävanhemmat, jotka ette niin paljon pidä yhteyttä lapseenne että ottaisitte puhelimen käteenne ja kysyisitte miten lapsella menee. Se on hänelle todella tärkeää ja jokainen lapsi haluaa varmasti pitää yhteyttä vanhempiinsa. Vaikka itsestä tuntuisi siltä, että on paska vanhempi ja oma elämä on nyt liian vaikeaa, jotta voisi pitää yhteyttä lapseensa niin mene hetkeksi kuplasi ulkopuolelle ja ajattele sitä miltä lapsesta tuntuu. Lapsi rakastaa sinua ehdoitta ja haluaa varmasti sinun kuuluvan hänen elämäänsä. Joskus voi tulla se hetki kun on jo liian myöhäistä ja olet lykännyt yhteydenottoa liian kauan.


Etävanhemmuuteen kuuluu kasvukivut ja alamäet, mutta niin kuuluu myös onnistumisen tunteet ja ylämäet. Lapsen suhteen ei koskaan tule luovuttaa vaikka hän huutaisi sinulle pää punaisena että ei koskaan enää halua tulla kylään, kun olet kieltänyt häntä valvomasta tai et ole antanut hänen tehdä jotain muuta kiellettyä asiaa. Lapset ovat lapsia ja aikuiset aikuisia. Käsittelette asioita ihan eri tavalla ja tuotte tunteenne aivan eri tavoilla ilmi. Kaikesta selviää rakkauden ja kärsivällisyyden avulla.


-Iskä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ero vauvavuoden aikana

Rakastuin toiseen!

Tervetuloa meidän blogiin!