Parisuhteen hoito kaaoksen keskellä

Kun lapset juoksentelevat ympärillä, haiset vauvan oksennukselta ja huomaat ranteeseesi jääneen hieman vauvan kakkaa, ei parisuhde välttämättä ole se asia mikä on ensimmäisenä mielessä. Se toinen on ollut siinä koko ajan ja vaikka tunnelma on välillä kireä ei hän siitä ole mihinkään lähdössä. Uskoisin että monessa useamman lapsen perheessä asia on varmastikin näin. Ei sitä yksinkertaisesti ehdi huomioimaan samalla tavalla kumppaniaan kuin suhteissa, joissa lapsia ei ole. Meidänkin suhde vaikka alusta asti lapset kuuluivat pakettiin, koki kuitenkin valtavan muutoksen vauvan myötä. Elämä kuin huomaamatta rytmittyy tuon pienen kauniin ihmisolennon mukaan.


Kumppaniaan ei kuitenkaan saisi missään nimessä jättää kokonaan huomiotta. Vaikka elämä pyöriikin lasten ympärillä kuuluisi sen perheissä olla vanhemmille yhteinen ihana asia, mikä tuo vain lähemmäs toista. Lastenhoito ei saisi olla sellainen asia joka repii vanhempia erilleen. On tietenkin täysin ymmärrettävää, että jokainen päivä lapsiarjessa ei voi olla niin helvetin ihanaa ja ruusunpunaista ja niitä päiviä kun tekisi mieli heittää vain hanskat tiskiin ja potkaista ärsyttävä laiska ukko/eukko pellolle tulee. Ainakin ihmiselle joka joutuu minun kanssani elämään. Lapset kuitenkin ovat sellainen asia mikä on yhdessä haluttu tehdä, joten heidän hoitamisensa on tietenkin myös yhteinen asia. Siinä vaiheessa kun lapsia aletaan harkita tulee jo tiedostaa se fakta, että lapsi tulee mullistamaan koko elämän: myös sen parisuhteen. 

 


Meidän arkemme on omasta mielestäni ja toivottavasti myös rakkaani mielestä suurimmaksi osaksi todella positiivista. Huonoja päiviä kuitenkin tulee ja on sellaisia päiviä kun itse kustakin tuntuu siltä, että kaikki maailman asiat painavat hartioita alaspäin. Suoraan sanottuna ihan kaikki vituttaa. Siihen vaikuttaa moni asia: Jos on ollut huono päivä lasten kanssa ja voimavarat ovat kuluneet erilaisten konfliktien selvittelyyn, vauvan heräily on vienyt yöunet ja univelka on kasaantunut tai ihan vain yleinen stressi arkielämästä esimerkiksi raha-asiat, hajonnut auto, varastettu polkupyörä ihan mikä tahansa. On niin helppoa kaataa oma vitutus sen toisen läheisimmän ihmisen harteille ja ikävä kyllä syyllistyn siihen aivan liian usein itsekin. Se ei kuitenkaan saisi olla se tapa millä toimia, sillä tavoin todellakin karkottaa sen toisen läheltään jos ainoa kanssakäyminen lastenhoidon keskellä on se että aukoo toiselle naamaansa ja tiuskii.


Monesti tuntuu siltä, että parisuhteen hoito kaaoksen keskellä on todella vaikeaa. Kaksinkeskeistä aikaa on todella hankala saada. Varsinkin nyt kun perheemme väkimäärä on kasvanut yhdellä. Se tietysti ei ollut mikään yllätys. Vauvat eivät saa alkuaan sillä, että käydään samalla vessanpöntöllä. Kun itse on lapsen halunnut toisen ihmisen kanssa, on löydyttävä tahtotila myös pitää tuo ihminen lähellään lapsien syntymänkin jälkeen. On aivan ihanaa kun joskus saa kaikki lapset hoitoon ja voi vaikka käydä rakkaansa kanssa ravintolassa syömässä, elokuvissa tai ihan vaikka vain kävelyllä ulkona. Kahdestaan. Mennä yhdessä nukkumaan kaikessa hiljaisuudessa ja ehkä jopa antaa peiton alla pieni suukko toiselle. Hyvin harvoin kuitenkin on mahdollisuutta siihen ihan oikeasti kaksinkeskeiseen aikaan. 

 


Parisuhteen hoito ei saisikaan perustua vain siihen, että odotetaan sitä päivää kun saataisiin kaikki lapset hoitoon ja voitaisiin mennä vaikka yhdessä ravintolaan syömään. Parisuhteen hoidon pitäisi olla ihan osa arkea. Ymmärrystä toista kohtaan sellaisina päivinä kun huomaa, että toista ärsyttää ja voimavarat ovat vähissä. Silloin voi itse ottaa enemmän vastuuta asioista ja antaa toisen hieman ladata akkujaan. Halaus on myös aina parempi keino kuin toisen ahdistaminen kysymyksillä. Tässä itsellä todellinen peiliin katsomisen paikka. Huomaan itse aivan liian usein ahdistavani toista kysymyksillä, kun näen että hänellä ei kaikki ole juuri siinä hetkessä hyvin. Yleensä kuitenkin tilanne on vain väsymyksestä tai jostain pienestä asiasta johtuvaa. Keskustelu on yleensä pelkästään positiivinen asia, mutta joissakin tilanteissa teoilla ja muutamalla halauksella tilanteesta päästäisiin paljon nopeammin ja kivuttomammin ohitse kuin kysymystulvalla.


Parisuhdetta voi arjessa hoitaa ihan sellaisilla pienillä toisen huomioimisilla. Viedä vaikka kahvikuppi toiselle sohvalle ja istahtaa viereen. Kysyä ihan kasvotusten miten päivä on mennyt. Toisen koskettaminen ja kosketuksi tuleminen on ainakin myös itselleni tärkeää. Enkä tarkoita nyt mitään irstasta vaan siis ihan kädestä kiinni pitäminen, pienet pusut ohi kävellessä ja halaukset. Läheisyydestä saa voimaa ja ihan konkreettisesti tuntee että toinen välittää. Joskus jos itsestä tuntuu siltä, että toinen ei huomioi mitenkään ja tuntuu yksinäiseltä kannattaa hieman pysähtyä miettimään ennen kuin ottaa asiasta kauheaa YT-neuvottelua kumppanin kanssa. Miettiä sitä mitä toinen arjessa tekee sinun eteesi. Vaikka arjessa ei aina romantiikka hallitse on paljon asioita mitä ihmiset ihan kaikessa hiljaisuudessa tekevät parisuhteissa toistensa eteen. Itse ainakin arvostan ihan hirveästi sitä, että minulla on puhtaat vaatteet joka päivä laitettavana päälleni, minulla on lämmin ruoka pöydässä toista tullessani ja tuo toinen ihana ihminen hoitaa lapsia koko sen ajan kun minä olen töissä. Minä yritän tienata lisäeuroja perheellemme, jotta saamme kaikki laskumme maksettua ja pidettyä meille vakiintuneen elintason yllä. Yritän tietysti myös mahdollisuuksien mukaan osallistua lastenhoitoon ja jakaa taakkaa kaikessa missä vain voin tuon rakastamani ihmisen kanssa. Miehillä varsinkin on usein taipumusta siihen, että ei huomata tai unohdetaan se kaikki mitä se toinen tekee sinun eteesi ihan arjessa. Kannattaa pitää mielessä ne asiat. Ne ovat äärettömän tärkeitä.

 


Minulle ainakin henkilökohtaisesti perhe on maailman tärkein asia ja perheeseen kuuluu myös vanhempien välinen parisuhde. Jos vanhempien välit ovat kireät, heijastuu se huomaamattakin lapsiin ja lapset kyllä huomaavat sellaiset asiat. Haluan itse antaa lapsille mahdollisimman terveen kuvan lapsille parisuhteesta. En tietenkään ole täydellinen ja on ollut päiviä kun en edes omilla standardeillani ole pystynyt suorittamaan tahdotulla tavalla sillä alalla, mutta se kuuluu ihmisyyteen. Ei kukaan ole täydellinen. Onkin hyvä opettaa myös sitä anteeksi pyytämisen ja antamisen taitoa. Ymmärrys ja empatia ovat myös hienoja arvoja, joita voi vanhempien välisen parisuhteen myötä tuoda esiin lapsille. Monesti tilanteen jälkeen kun jostain aivan turhanpäiväisestä asiasta allekirjoittanut on pahoittanut mielensä ja mököttänyt kuin 6-vuotias on ollut pakko nöyrtyä ja mennä kohtaamaan tuo hallituksen puheenjohtaja ja pyytää anteeksi. Anteeksi pyytäminen ja antaminen ovat myös tietyllä tavalla parisuhteen hoitoa.

 


Siinä ihan normaalissa arjessa pystyy tietysti tekemään myös asioita toiselle, jotka ovat hieman spesiaalimpia kuin ihan perus halailut (jotka ovat tietysti tärkeitä, ei mitään pois haleilta!). Toiselle jonkin pienen lahjan tuominen kauppareissulta esimerkiksi voi olla todella piristävä juttu. Seksikkään alusasun tuominen vastasynnyttäneelle ei kuitenkaan ole hyvä idea. Tarkoitan ihan jotain pieniä juttuja kuten esimerkiksi suklaalevyä, kukkia tai vaikka jotain söpöä korttia. Sellaiset saavat ainakin oman taisteluparini hymyilemään. Toki pidän sellaisista myös itsekin. Hieronta on myös yksi aivan loistava juttu jonka voi tehdä kumppanilleen. Mikäpä rentouttaisi koko päivä vauvaa sylissään pitänyttä naista enemmän kuin hartiahieronta noille jäykille äidin lihaksille. Voin kertoa, että seksin ehdottelu rättiväsyneelle ja vauvan kakalle haisevalle naiselle ei ainakaan ole sellainen asia. Molemmille mieleinen elokuva/sarja pyörimään telkkarista ja siinä ohessa hartiahieronnan antaminen toiselle on kuin lottovoitto tuolle arkielämän supersankarille. Sillä kerrot myös omasta arvostuksestasi ja siitä että olet valmis tekemään asioita toisen ihmisen eteen.


Parisuhteesta huolehtiminen kaiken sen vauvankakan hajun ja mahdollisesti muiden riehuvien lasten keskellä on todella tärkeää. Se toinen ihminen siinä on sinun taisteluparisi ja hänestä on pidettävä huolta. Ansaitset myös itse tulla huolehdituksi. Kerro tunteistasi ja siitä mitä haluat. Kukaan ei voi lukea toisen ajatuksia. Näyttäkää rakkautenne ja tulkaa rakastetuiksi.


-Iskä


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa meidän blogiin!

Ero vauvavuoden aikana

Meidän tarina "lyhyesti"