Miten vauva muutti perhettämme?


Elimme lähes puolitoista vuotta tätä meidän uusperhearkeamme ennen kuin nuorimmainen syntyi meitä ilahduttamaan. Vanhemmat pojat olivat viisi ja kuusi vuotta vanhoja kun heille syntyi pikkuveli ja Iskällä ja Äitillä oli tietenkin viisi ja kuusi vuotta aikaa siitä kun viimeksi oltiin hoidettu vastasyntynyttä/vauvaa. Parisuhdekin oli vielä hyvin tuore kun raskaus alkoi ja puolitoista vuotta oltiin vasta oltu yhdessä vauvan synnyttyä. Tinder-matchista alle kaksi vuotta siihen kun olimme jo avoliitossa, elimme uusperheenä ja vastasyntynyt vauva sylissämme. Miten siis nuori kuningas synnyttyään muutti meidän elämäämme? Sitä lähdetään tässä postissa avaamaan.

 


Aivan ensimäiseksi on mainittava, että odotusaika oli ainakin itselleni huomattavasti stressittömämpää kuin ensimäisellä kerralla. En enään pelännyt vauvan tuloa koska tiesin jo mitä on odotettavissa. En tietenkään voi tuon rakkaan naisen puolesta puhua, mutta näin asian itse koin. Synnytys kuitenkin oli asia minkä olin aivan unohtanut. Se oli aivan yhtä kammottavan pelottavaa kuin ensimäiselläkin kerralla. Ellei jopa kammottavampaa. Siinä mies tuntee itsensä niin turhaksi kikkelinkannattimeksi ettei missään muualla maailmassa. Et voi tehdä yhtään mitään. Voit vain katsella kuinka kumppanisi puhisee sairaalavaatteissa sairaalavuoteessa haarat levällään. Hän huutaa, puristaa kättäsi, karjuu, puristaa kättäsi kovempaa ja tärisee. Sinä vain olla möllötät siinä vitivalkoisena kuin kalkkilaivan kapteeni. Etkä voi tehdä yhtikäs mitään. Jotain kuitenkin voit tehdä: älä katso sinne haaroväliin. Minä uteliaana poikana olen sen tehnyt ja voin sanoa ettei sinne kannata mennä katsomaan jos ei välttämättä ole pakollista. Minä nimittäin vaihdoin väriä jos mahdollista niin vieläkin valkoisemmaksi. Ehkäpä luonnonvalkoisesta kirkkaan valkoiseksi. Siinä vaiheessa nolotti hieman puhista itsekin. Napanuorankin ilmeisesti onnistuin saksimaan. Muistikuvat siitä ovat hieman hatarat, koska olin niin jännittyneessä mielentilassa että olin ehkä jopa hieman shokissa. Nuoran kuitenkin katkaisin. Siitä olen varma. 

 


Tuli se hetki kun sain tuon pienen vastasyntyneen pojan syliini ja tajusin unohtaneeni jotain muutakin: Kuinka hauraita nuo pienet ihanat ihmisen alut ovatkaan. Minua jännitti niin paljon ottaa tuo pieni kaunis ihminen paitani sisään ihokontaktia varten. Kun sain hänet rintaani vasten kyyneleet alkoivat valua solkenaan ja olin pakahtua onnesta. Olin aivan unohtanut senkin kuinka voimakkaita tunteita tuollaiset tilanteet voivat ihmisessä aiheuttaa. Siinä hetkessä, juuri siinä paikassa olin onnellinen ja tunsin olevani täydellisesti kokonainen. Tiedostin että perheeni on nyt kokonainen. Tuo pieni rakas ihminen vietti vielä pari yötä sairaalassa/potilashotellissa kunnes hänet kannettiin Golffiin ja ajettiin mitenkäs muutenkaan kuin Mäkkärin autokaistan kautta kotiin. Pitihän vastasynnyttäneen äidin saada ravinnerikasta ja terveellistä ravintoa. Myönnetään että olisin voinut kokata jotain hyvää odottamaan häntä kotiin, mutta koska kokkitaitoni ovat mallia nistipata ja ketsuppi niin uskon Mäkkärin olleen tässä tapauksessa ihan kelpo vaihtoehto.


Olimme tietenkin jo hankkineet kaiken vauvaa varten valmiiksi, joten ei ollut mitään huolta siitä etteikö meillä olisi ollut kaikkea tarvitsemaamme. Olimme molemmat myös todella hyvin henkisesti valmistautuneita ja elo vauvan kanssa lähtikin mukavasti käyntiin. Vaikka siitä viimeisimmästä vaipan vaihdosta oli vuosia niin hyvin ketterästi se muistui mieleen. Enään se ei jännittänyt niin paljoa eikä vauvan kakka vieläkään haissut mielestäni pahalta. Ihmettelen niitä isäihmisiä, jotka eivät kakkavaippoja suostu vaihtamaan. Vauvan kakka ei todellisuudessa haise yhtään miltään. Eri asia siinä vaiheessa kun kiinteät alkavat uppoamaan. Siinä vaiheessa kakka muuttuu paskaksi ja se haisee. Molemmat isoveljet ottivat vauvan ihanasti vastaan ja vauvasta tulikin nopeasti meidän kaikkien silmäterä. Jopa nuo kaksi Duracell-pupua tajusivat hiljentää vauhtia vauvan lähistöllä ja tulivat aina kun mahdollista vauvaa ihmettelemään. Toinen kylläkin enemmän kuin toinen. Toinen ei olisi (eikä vieläkään) jättänyt millään vauvaa rauhaan, vaan tahtoisi koko ajan olla vauvan kanssa. Pelkäsimme molemmat että pojat tulisivat mustasukkaiseksi vauvasta, mutta näin ei missään nimessä käynyt. Toinen ehkäpä tuli enemmän mustasukkaiseksi siitä että me saamme olla vauvan kanssa enemmän kuin hän. 

 


Käytännön asioihin vauva tietenkin vaikutti paljonkin. Kauppareissuilla täytyy pitää vauva mielessä ja aina varastoista pitää löytyä vaippoja, kosteuspyyhkeitä ja maidonkorvikkeita. Tietysti myös se vaikuttaa siihen kuinka paljon pystyy antamaan huomiota toisille lapsille, mutta koska meitä on tässä arjessa kaksi aikuista ei se ole ainakaan omasta mielestäni koitunut missään vaiheessa ongelmaksi. Enemmän joutuu näkemään vaivaa siihen, että pystyy järjestämään aktiviteettiä isommille pojille, mutta se onnistuu kuitenkin. Yöunet ovat tietenkin yksi käytännön asia johon vauvan tulo vaikutti. Tai oikeastaan jos ollaan rehellisiä niin äidin yöuniin. Minä olen unikeko ja herään aina vasta sen jälkeen kun äiti on jo herännyt vauvan itkuun, tai sitten en herää ollenkaan koska tuo superäiti on reagoinut tilanteeseen jo valonnopeudella. Tästä päästäänkin aasinsillalla asiaan jonka olen myös huomioinut vauvan synnyttyä. Tämä meidän superäitimme on ominut vauvan! Hän haluaa tehdä aivan kaiken itse vauvan kanssa eikä meinaa millään suostua ottamaan apua vastaan vauvan nukuttamisessa, seuran pitämisessä vauvalle tai monessa muussa vastaavassa jutussa. Sitä joutuu oikein vaatimaan että saisi edes joskus nukuttaa vauvan. Toki hänellä on hyviä pointteja siitä että minä menen aamuisin töihin, mutta esimerkiksi viikonloppuna keskellä päivää se ei enään ole validi pointti. Kuitenkin vauvan kakatessa vaippaan vastuu siirtyy yllättävästi Iskälle. Ehkä minun pitäisi vain olla onnellinen siitä, että saan olla kakkavaippavastaava. Toki me nyt oikeasti molemmat teemme vauvan kanssa kaikkea, mutta Äiti on kyllä ehdottomasti ottanut isomman roolin vauvan hoidossa ja se on minulle ihan ok. Niin ne äidit kai normaalistikin tekevät.


Vauvan syntymä vaikuttaa tietysti myös meidän vanhempien niin sanottuun omaan aikaan, mutta koska meillä oli lapsia jo entuudestaan niin ei se niin valtavaa mullistusta arkeen tehnyt. Toki sitä vähäistä omaa aikaa arjessa on vielä entistäkin vähemmän, mutta se ei ole pelkästään huono asia. Sitä aikaa mikä itselle jää arvostaa paljon enemmän. Se on ehkä jopa näin perheellisenä voimaannuttavampaa kuin ennen. Sitä aikaa vaalii ja osaa ottaa siitä kaiken hyödyn irti. Itse opiskelin vielä töiden ohessa vauvan synnyttyä ja kaikki tuli hoidettua kunnialla maaliin saakka ja valmistuin muutama viikko sitten, joten lapsen syntymä ei estä etenemästä omassa elämässään jos tukiverkko on kunnossa. Oma tukiverkkoni oli tuo meidän perheemme tukipilari ja kuningatar eli Äiti. Hän on se ihminen joka on mahdollistanut minun itseni toteuttamisen perhe-elämän ja töiden ohessa. Suuri kiitos siitä hänelle. Jos joskus tulee aika kun hän haluaa lähteä opiskelemaan tuen sitä sataprosenttisesti ja jos vain kykenen mahdollistan sen hänelle samalla tavalla kuin hän on sen minulle mahdollistanut. 

 



Toki vauvan syntymällä on oma vaikutuksensa myös parisuhteeseen. Minulla on yksi viikonloppu kuukaudesta niin sanotusti ”vapaa viikonloppu”, kun J ei tule luoksemme Tampereelle. Näinä viikonloppuina ennen vauvan syntymää monesti saimme myös M:än hoitoon ja vietimme parisuhde viikonloppuja esimerkiksi elokuvissa ja ravintoloissa käymällä. Vauvan syntymän myötä nämä viikonloput tietenkin vähenivät, koska vauvan ja M:än samaan aikaan hoitoon saaminen on hieman haastavaa. Toki arki on joskus raskasta vauvan ja kahden alle kouluikäisen kanssa, siinä saattaa väkisinkin jäädä parisuhteen hoitaminen hieman vähäisemmälle. Me kuitenkin molemmat tiesimme sen alkaessamme suunnitella vauvaa ja osasimme siihen varautua. On ollut päiviä kun kaksi väsynyttä aikuista täällä kiukuttelee toisilleen kuin pikkulapset. Iskä saattaa mököttää jostain aivan turhasta asiasta pitkiäkin aikoja ja Äiti saattaa pahoittaa mielensä ja tirauttaa kyyneleen jostain mitättömästä. Se on kuitenkin aivan normaalia ja olen itse nyt ihan vasta lähiviikkoina oppinut sen, että niitä hetkiä ei pidä ottaa niin vakavasti. Se on osa elämää ja jos toista rakastaa ei huono päivä silloin tällöin muuta sitä asiaa miksikään. Parisuhteen hoitaminen vaatii näinä päivinä hieman mielikuvitusta, mutta jos ihan totta puhutaan niin elämä ei tunnu lainkaan hassumalta kun on saanut lapset nukkumaan ja kellahtaa sängylle rakkaansa viereen ja avaa Ben&Jerry’s Netflix & Chill- jäätelöpaketin Netflixin pyöriessä makuuhuoneen televisiossa. Arkiset asiat voivat toisinaan tuntua maagisilta. Paitsi tietysti jälkikäteen kun on syönyt koko sen jäätelöpaketin ja ravaa koko yön vessassa. Eli siis about joka kerta kun on ostanut sen jäätelöpaketin.


Summa Summarum: Elämä vauvan kanssa on toisinaan haastavaa tasapainottelua vanhempien lasten, oman ajan ja parisuhteen välillä. Kaikki on kuitenkin omasta pääkopasta kiinni miten asiat ottaa. Jos vaan osaa nauttia elämästään ja niistä ihanista asioista siinä vauva-arki tulee olemaan aivan ihanaa ja mehän teemme meidän vauva-arjestamme ihanaa! Ainakin suurimman osan ajasta. Pojat ovat aivan loistavia isoveljiä ja meidän perhe on nyt kokonainen.


Loppuun vielä sanottakoon että olen todella otettu kaikesta siitä supportin määrästä mitä olemme teiltä lukijoilta saaneet! Kirjoittamishetkellä blogilla on yhteislukukertoja jo yli 2500 ja Instagramissa olemme saaneet jo lähes 400 seuraajaa! Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos! On aivan mahtavaa, että olette lähteneet noin suurella joukolla seuraamaan tätä meidän hallittua kaaostamme. Jos teillä on ideoita blogitekstien aiheiksi tai haluatte vain jättää palautetta/kommentteja niin meidät tavoittaa parhaiten Instagramista : @kaksjakolme, sekä sähköpostilla: kaksjakolme@outlook.com Kaikki palaute on enemmän kuin tervetullutta!


-Iskä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ero vauvavuoden aikana

Tervetuloa meidän blogiin!

Rakastuin toiseen!