Meidän tarina "lyhyesti"


Kuten viimeisen julkaisun lopussa lupailin niin tässä julkaisussa kerron hieman siitä miten meistä neljästä tuli perhe ja miten viides jäsen sitoi meidät kaikki vielä tiiviimmin yhteen. En nyt tietenkään yhdessä blogitekstissä pysty kertomaan ihan kaikkea, mutta kerron omasta näkökulmastani tiivistetyn tarinan siitä miten kahdesta tinderiä käyttävästä tyypistä tuli kolmen lapsen kanssa elävä toisiaan rakastava pariskunta. Tarina siitä miten perheet sulautuivat yhteen ja miten minusta peräkylän pojasta tuli tamperelainen (joka vielä tänäkin päivänä kulkee lähes joka paikkaan Google Mapsin avulla).


Meidän tarinamme alkoi käytännössä helmikuussa 2019, kun selailin tylsyyttäni Tinder-sovellusta. En ollut mikään hirveän kokenut Tinderin käyttäjä ja se alkoi tuntua jo hieman turhalta, mutta sitten vastaan tuli upean näköinen neitonen jonka biosta tuli selväksi, että hänelläkin oli lapsi. Tokihan hänelle oli superlike lähetettävä! Se olikin minun onneni, että niin tein sillä tällä ihanaisella naisella oli sovelluksen asetukset asetettu siten että hän ei olisi edes nähnyt minua omassa Tinderissään, koska asuin hänestä liian kaukana. Superliken avulla meistä sitten tuli Match! En tiedä mistä syystä hän minulle sydäntä painoi (ehkä säälistä tai velvollisuudentunnosta), mutta niin siinä vain kävi että me aloimme Tinderissä jutella ja huomasimme tulevamme hyvin juttuun ja arvomaailmamme kohtaavan. Pitkään juttelimmekin vain Tinderissä, mutta jossain vaiheessa siten rohkaistumme vaihtamaan myös puhelinnumeroita ja aloimme lähetellä toisillemme myös kuvia. Olin aivan ihastunut tuohon naiseen jo tuossa vaiheessa.


Jossain vaiheessa sitten tuli ajankohtaiseksi tapaaminen. Sovimme, että tuo mystinen ison kaupungin nainen tulee luokseni, koska minulla ei noihin aikoihin ollut autoa ollenkaan käytössäni ja hänellä oli. Muistan sen tunteen hyvin elävästi kun hän oli tulossa luokseni. Kävelin asuntoa ympäri hermostuneena, sydän pamppaili tuhatta ja sataa rinnassa, kämmenet hikoilivat ja ajatukset pyörivät päässä: ”Pitääköhän se musta yhtään livenä”, ”Entä jos se lähtee heti meneen kun se näkee mut.”, ”Mä oon ihan liian ruma sille” ja kaikkea muuta vastaavaa todella älyllistä pohdintaa. Sitten tuli se viesti puhelimeen, että hän on pihassa. Lähdin täristen ulos kohti hänen autoaan. Katsoin häntä kun hän nousi ulos autosta. Hän oli niin kaunis, että sydämeni jos mahdollista alkoi hakata vielä lujempaa. Hän käveli luokseni ja ensimmäisenä otti minut halaukseen. Silloin sulin: kaikki jännitys laukesi siinä hetkessä. Tajusin että tässä on jotain erilaista meneillään.


Seuraava vierailu ei sitten jännittänytkään enää läheskään niin paljoa, sillä meinasin nukkua onneni ohi. Nykyisen avopuolisoni saapuessa seuraaville kahvitreffeille nimittäin olin nukahtanut enkä vastannut edes hänen viesteihinsä. Onneksi hän rohkeni soittaa silloin tai tarina saattaisi olla nyt huomattavasti lyhyempi kertoa. Siinä me sitten treffailimme aikamme, kunnes tuli se päivä kun minä meinasin mokata koko tarinan alkuunsa. Palasin hetken mielijohteesta entiseen elämääni, mutta se ei kestänyt kauaa. Tajusin satuttaneeni tuota tamperelaista ihmenaista todella pahasti ja kynnys uudelleen yhteydenottoon oli todella kova. Tiesin kuitenkin, että hänkin oli tykästynyt minuun treffailumme aikana joten rohkenin ottaa häneen kontaktia uudelleen. Oli käynyt niin onnellisesti (tai onnettomasti riippuu miltä kannalta kukakin asian ajattelee), että hänkin vielä ajatteli minua ja hetkisen lämmittelyn+keskustelujen avulla aloitimme treffailun uudelleen. 

 


Emme saaneet toisistamme tarpeeksemme ja suhteemme lähtikin siitä etenemään vauhdilla. Ei mennyt aikaakaan kun jo seurustelimme ja päätimme yhteen muutosta. Kesällä 2019 sitten jo asuinkin Tampereella ja aloitin työt vuokrayrityksen kautta rakennustyömaalla. Tutustuin tuolloin sitten myös paremmin jumalattareni esikoiseen, joka paljastui aivan huipputyypiksi ja löysimmekin nopeasti yhteisen huumorin sävelen. Hän oli minusta aivan ihana lapsi ja lähes samanikäinen kuin omanikin, joten puhuimme jo lähes yhteistä kieltä. Yhteisen taipaleemme alkukuukausina kuljin vielä viikonloput Kankaanpäässä asunnollani ja vietimme viikonloput siellä esikoiseni kanssa, mutta aika nopeasti tajusimme että se ei tule pitkällä tähtäimellä toimimaan ja irtisanoin asuntoni. Sitten minusta tuli myös paperilla tamperelainen ja esikoiseni alkoi viettämään viikonloput kanssamme Tampereella. Nopeasti tuo esikoisen Tampereella kulkeminen alkoi toimia hyvin, eikä siitä ollut kenelläkään mitään pahaa sanottavaa.


Pojat ovat tulleet alusta asti todella hyvin toimeen keskenään ja heidän pieni ikäeronsa on ollut sekä ilo että haaste matkamme varrella. Se on tietysti kiva asia pojille, että he pitävät hyvin paljon samankaltaisista asioista, mutta se tietysti myös herkistää heidät riitelemään esimerkiksi leluista tai siitä kumpiko saa olla lastenohjelmassa esiintyvä sankari. Sillä nämä veijarit jos jotkut osaavat riidellä. He menevät nollasta sataan sekunnin sadasosassa. Kääntöpuolelta taas he pitävät toisiaan toistensa parhaina kavereina, he eivät koskaan ole kutsuneet toisiaan veljiksi mutta pitävät silti toisiaan perheenjäseninä. Kun heiltä kysyy keitä heidän perheeseensä kuuluu niin molemmat mainitsevat aina myös toisensa. He saavat toisistaan seuraa ja viihtyvätkin todella paljon yhteisissä leikeissä.


Aluksi yhteen muuton myötä meillä oli kaiken kivan tutustumisen keskellä myös hieman kasvukipuja. Minun esikoiseni muisti aina muistuttaa siitä kuinka asiat hänen äitinsä luona hoidetaan ja riitatilanteissa hän alkoi aina puhua ikävästä äidin luokse tai siitä kuinka hän ei tykkää yhtään olla Tampereella. Tämä ei kuitenkaan ollut ihan totta vaikka hänestä varmasti juuri sillä minuutin kestävällä hetkellä tuntuikin siitä ja ne tilanteet menivät aina nopeasti ohi ja sitten jo jatkettiin leikkiä. Esikoisellani oli myös hieman hankaluuksia oppia nukkumaan erillisessä huoneessa vanhemmista, mutta nykyään pojat jo toki nukkuvat ilman mitään ongelmia omassa huoneessaan. Rakkaani esikoisen kanssa meillä sitten taas oli hieman erilaisia kasvukipuja. Hän oli tottunut olemaan se perheen ainoa mies ja äidin huomion keskipiste, joten me kilpailimme hieman äidin huomiosta. En tietenkään voinut tässä asiassa taantua lapsen tasolle vaan oli ihan selitettävä se, että minä olen myös aikuinen ja meidän kahden ei tarvitse kilpailla. Oli selitettävä se että vaikka äiti rakastaa myös minua, se ei koskaan vie sitä pois että hän on äidin lapsi ja aina äidille maailman tärkein. Meillä saattaa olla vielä tänäkin päivänä silloin tällöin tälläisiä tilanteita, mutta hän on todella älykäs poika ja keskustelulla selvitään kaikesta, jos kaveri vaan sattuu olemaan sillä tuulella että haluaa kuunnella eikä laita käsiä korville ja käske minun muuttaa takaisin Kankaanpäähän. Sitäkin on kuultu useaan otteeseen, mutta mielestäni se on vain hyvä asia. Hän tietää että voi luottaa minun sen verran, että pystyy näyttämään minulle ihan rehellisesti tunteensa ja totta kai tiedän sen ettei hän oikeasti halua minun muuttavan pois. Joskus vitsillä olemme sanoneet, että selvä minä sitten muutan pois ja silloin muuttuu hyvin nopeasti ääni kellossa. Rakastan tuota poikaa aivan kuin omaani ja ajattelen itseäni myös hänen isänään.

 


Lokakuussa 2019 me päätimme sitoutua toisiimme vielä enemmän ja kihlauduimme. Siitä on sormus sormessa muistuttamassa ja odottamassa oikeaa hetkeä siirtyä pois vihkisormuksen tieltä. Koko tämä meidän prosessimme perheiden yhdistymisestä on mennyt todella hienosti ja olen positiivisesti yllättynyt siitä kuinka luontevasti ja nopeasti kaikki eteni. Meidän elämämme oli todella nopeasti sulautunut yhteen ja vakiintunut. Minä kävin (ja käyn) töissä ja kuningatar operoi kotona, mutta tuntui siltä että jotain vielä puuttui. Jokainen tietysti arvaa mistä on kyse. Päätimme yrittää yhteistä lasta ja kuten jokainen blogin aiemmat tekstit lukenut tietää niin se peitonheilutus onnistui ja meillä on yhteinen lapsi, mutta se ei kuitenkaan käynyt ihan niin helposti että olisin heittänyt rakasta kalsareilla ja seuraavana päivänä meillä olisi vauva sylissä. Tammikuussa 2020 nimittäin kävi se kaikkein ikävin asia mitä yhteistä lasta toivovat ihmiset joutuvat kokemaan ja koimme keskenmenon. Se oli todella surullinen hetki ja tuntui hetkellisesti siltä, että tästä ei tule yhtään mitään. Päätimme kuitenkin jatkaa yrittämistä ja niin siinä kävi että marraskuussa 2020 pidin sylissäni ihmettä toista kertaa elämäni aikana. Tuo suloinen ja hauras poika oli tullut sitomaan meidän perheemme vielä tiiviimmin yhteen. Isoveljet olivat hieman erilaisia vauvan tulon suhteen vaikka molemmat tietysti odottivatkin tulevaa veljeä. Vanhempi pojista nimittäin ei jättäisi vauvaa hetkeksikään rauhaan. Toisen reaktio taas oli hieman erilainen: Esikoiseni oli nähnyt vauvan ensimäistä kertää edeltävänä viikonloppuna ja he olivat tehneet silloin tuttavuutta. Nyt saapuessaan Tampereelle pyysin häntä katsomaan vauvaa, mutta hän tokaisi minulle että: ”Joo Joo, vauva on söpö mutta mä oon nähnyt sen jo.” Kumpikaan pojista ei kuitenkaan ole kokenut mitään negatiivisia tunteita vauvaa kohtaan ja molemmat ovat ylpeitä isoveljiä!

 


Kun kaksi perhettä yhdistyy on siinä aina jonkinlaisia kasvukipuja. Toisessa perheessä asiat on tehty toisin kuin toisessa tehdään. Meilläkin kesti hetken aikaa opetella se miten haluamme asioitten toimivan ja miten me tulemme asiat hoitamaan, mutta löysimme kuitenkin yhteisen sävelen ja meillä on hyvin toimivat yhteiset pelisäännöt. Yhteisten pelisääntöjen sopiminen vanhempien kesken onkin hyvin tärkeää. Asiat menevät todella hankalaksi jos toisella vanhemmalla on eri säännöt kuin toisella. Sellainen ei onneksi meillä ole koskaan ollut ongelma vaan kasvatustyylimme ovat olleet hyvin samankaltaiset ja olemme myös adaptoineet toisiltamme niitä hyviä puolia ja karsineet (lue minä olen karsinut) niitä huonoja puolia. Olemme siis täydentäneet toisiamme kasvattajina mikä on todella mahtava asia! Vanhempana voi aina kehittyä ja koko vanhemmuuden elinkaaren aikana tulee vastaan tilanteita jolloin on mukauduttava ja opeteltava uusia asioita, siksi vanhemmuus onkin niin kiehtovaa. Kaikessa haastavuudessaan se on maailman palkitsevin asia. Yritin kirjoittaa tarinamme tiivistetysti, mutta niin siinä nyt kävi että maratonijulkaisu tästä tuli. Pahoittelut siitä. Yritän pitää julkaisut maltillisemmissa mitoissa tulevaisuudessa. Kiitos kuitenkin sinulle joka jaksoit lukea tekstin tänne asti! Palaan uuden tekstin parissa lähipäivinä. Silloin pohditaan hieman lasten ärsyttäviä tapoja. Hyvää päivänjatkoa juuri sulle ja voimia siihen mitä ikinä ootkaan tekemässä.

 



-Iskä



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa meidän blogiin!

Ero vauvavuoden aikana